perjantai 28. syyskuuta 2012

Puulevyt +kynäruisku

27.09.2012

Saatiin Mennin kanssa tehtäväksi tehdä hionta sekä hinkkaväri levyihin joihin tulemme tekemään kynäruiskulla liekit kunhan saadaan kaikki junan osat valmiiksi.

Tässä vähän tietoa eilisestä:

Oltiin Mennin kans tehty junan osia ja muita hommia niin ahkerasti, että meinas hommat loppua kesken.
Saatiin sitten vähän erinlaisempi tehtävä. Elikkäs saatiin puu puolelta puulevyt jotka piti hioo P240:sellä.
Puu levyt oli about 15-25cm leveitä ja 30-40cm pitkiä. Kaiken kaikkiaan levyjä oli samanverran kuin meitä ykkösiäkin eli 19-21 kpl. Hionnan jälkeen vaihdoimme pöydässä olevan pahvin uuteen ja asettelimme levyt sopiviin kohtiin, jotta olisi helpompi niitä sitten maalata.
Sitten vaan levyt kammioon ja tekemään Harrin kanssa hinkkaväriä(väri oli tummahinkkis). Harri toimi tuutorina eli ohjas maalaamossa maalaamista ja auttoi maalin teossa.
Maali loppui muutamaan otteeseen, mutta onneksi Harrin avustuksessa maalin teko oli helppoa ja hommaa pääsi aina jatkamaan. Levyt maalattiin reunoilta sekä päältä. Reunoihin ei tarvinnut laittaa maalia paljoakaan, mutta päälle senkin edestä. Alta jäi kokonaan maali pois ei siis yhtään maalia!
Kun levyt olivat valmiit jätimme kammioon ne kuivumaan ja lähdimme kotio kohti! (:

Levyt maalia vailla!

 Tällä Menni puhdisti levyt ennen maalaamista

 Ahkerasti työn touhussa! :)


28.09.2012

Aloitimme liekkien suunnittelun. Elikkäs suunnittelimme sablunoiden tekoa joihin tulisi liekki kuvioita!
Liekit vedetään ilmeisesti ensviikon aikana levyille.
Liekit kun sai valmiiksi niin pidimme kakkukahveet johtuen siittä, että porukka oli jäänyt torstaina "ylitöihin" ja olivat saaneet junan osat valmiiksi, kiitos heille!
Sen jälkeen hallin puolelle. Menni ja mä aloitimme taulujen hiomisen. Hiottiin taulut P320:sellä (hinkkaväriä poies) kun puolestaan muut siivosivat hallia. Päivä oli sen verran lyhyempi kuin yleensä johtuen junan osien nopeasta valmistumisesta nii meillä ei ollut muuta hommaa kuin kotio lähteminen!
Odotellessa maanantaina! (:

01.10.2012

Tänään me päästiin tekemään sabluunat pahville ja leikkaamaan ne käyttövalmiiksi.

 Tässä on viime viikolla valmiiksi saatu sabluuna luonnos.

Tässä on tämän päivän tehty työ sabluunoiden osalta. Elikkäs pahvin päälle tehtiin ekaksi piirros jonka jälkeen se leikattiin "veitsellä". Näin ne ovat valmiita! Eikun odottamaan kynäruiskulla maalaamista!

Tähän päivään kyllä kuului Mennin ja mun puulevy maalauksetkin.
Elikkäs saatiin Jarin ohjeistuksella käsky, että me maalattais levyt vielä kertaalleen.
Maalina käytimme: mustaa polyuretaanimaalia.

Ensiksi puhdistimme pahvit hallin puolella jonka jälkeen veimme pöydät, että levyt kammioon, jonka jälkeen Menni puhdisti vielä tuolla "puhaltimella" levyt, että pöydän päällä ei olisi ylimääräisiä roskia ja muita hiukkasia!


Puhdistuksen jälkeen teimme maalin jonka jälkeen päästiin ruiskuttaa!


 Lopputulos oli tän näköinen!


Sitten vaan ruiskun pesuuseen ja muut jälkihommat tekemään. Tämän jälkeen vaa odottelee, et pääsee Jarin tykö kuuntelemaan opettajan arviointia miten hänen mielestä tämä jakso on mennyt asenteen kannalta jonka jälkeen kotio kohti!

Päivä oli rento! Mukavaa kuitenkin!
Huomista odotellessa (:

01.10.2012

Tänään oli sitten vuorossa levyjen hionta P320:sellä ja rasvanpoistoaineella putsaus hionnan jälkeen.

Täs on kuva levystäni mikä on hiottu ja putsattu.

Tämän jälkeen aloitimme kynäruiskulla maalaamisen. Jari näytti ensin mallia ja tämän jälkeen me oppilaat saimme jokainen vuoron perään tehdä omalle levylle se mitä piti (aiheena tosiaan oli liekin tekeminen).

Tässä lyhyesti vaihe vaiheelta:

Ensiksi tehtiin levylle valkoinen "hehku" tauska.



Alinmaisessa kuvassa näkyy oma aikaansaannokseni.

Sitten kun edellisen oli saanut valmiiksi niin tehtiin taustaliekit käyttäen sabluunoita.



Jarin tekemä työ


Siinä on oma aikaansaannokseni, ei se niin helppoo ollutkaan!

Kolmas vaihe onkin sitten tehdä sellainen oranssi tsydeemi siihen päälle. Tässä vähän kuvia, että ymmärtäisitte mitä meinaan/tarkoitan. (:



                                                                             NÄIN!

Sitten taas värin vaihto ja uuteen hommaan.
Sit vaan sabluunat taas kätöseen ja tekemään siihen tällä tavalla liekkiä keltaisella värillä.


 Ensteks rajojen piirto!


Sitten kun rajat ovat valmiit niin sit laitettiin väriä oman maun mukaan.

Nämä vaiheet kun oli saanu tehtyä sai lähteä kotiin!

Huomista odotellessa!

03.10.2012

Tänään jatkoimme liekkien tekoa ja seuraava vaihe olikin tehdä liekkin sisään keltasella tuollainen kirkkaus?


 Tämä liekki on Lauran tekemä! ja tässä näkee mitä siihen on syntynyt!


Sitten sille tehtiin häivennys oranssilla ja lopputulos oli tällein. Tämän työn oli tehny Sanna!

Muuta emme sitten tehneetkään liekkiin!  Joten VALMIS!

torstai 27. syyskuuta 2012

Ryhmätyö, Maalien ympäristöhaitat

- Kaikki nestemäiset maalijätteet on toimitettava kunnalliseen ongelmajätteiden keruupisteeseen.

- Mitään nestemäistä maalituotetta ei saa kaataa viemäriin, vesistöön tai maahan.

- Kuiva maalijäte voidaan yleensä hävittää sekajätteen mukana.

- Maalit säilytettävä siten, että niistä ei ole ympäristölle haittaa vaara tilanteissakaan

Ryhmään kuuluu: Bodo, Juuso, Sampo, Minä!
Ryhmän johtaja oli: Bodo.

Käyttötekninen tiedote, 2K nopea hs-akryylihiomamaali

Saatiin tehtäväksi Mennin kanssa kirjoittaa blogiin tästä käyttöteknisestä tiedotteesta , että mitkä on siinä tärkeintä maalarille tarvittavia tietoja.

Mielestäni tärkeitä tietoja ovat:

- Soveltuvuus (teollisuusajoneuvoihin ja henkilöautojen korjausmaalauksiin).
- Miten sitä voi käyttää (esim. paksutäyttöhiomamaalina ohentamatta yms).
- Ruiskutusohjeet (3 x märkään kerrosta 5min välein: paksutäyttönä).
- Mikä ruisku (yläsäiliöruisku, suurin 1,8- 2mm ja paine 3-4 kg/cm2).
- Tilavuussuhde/seossuhde (4:1).
- Kuivumisaika (kosketuskuiva 30min kuluttua).
- Milloin hinkka värin voi hioo (2h kuluttua ja P320:sellä).
- Selvittää pitää myös se, mikä ohenne ja kovete tulee.
- Tarvittaessa toisen kerroksen voi vetää vielä 2-3 tunnin kuluttua.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Etätehtävä, Ruiskun huolto

Tehtävänä on siis kertoa omin sanoin (ja kuvin) mikä on tärkeintä ruiskua huollettaessa.
Ruiskuna käytimme devilbissiä.



Tässä on ensiksi pesemisen vaiheet:

1. Poista loput maalit ruiskusta (jos käytettävissä on kertakäyttökuppi, jätä maalijäte kuivumaan kertakäyttöastiaan) sekä huuhtele suurimmat maalijätteet ruiskun sisältä. Apuna voi käyttää pensseliä.

2. Aloitetaan ruiskus puhdistus valuttamalla liotinta ruiskun lävitse.


Tässä kuvassa nähdään se kun liotinta kaadetaan ruiskuun!

3. Tämän jälkeen aloitetaan ruiskun purkaminen.

4. Ensiksi irroitetaan hajotusilmasuutin. (Suositeltavaa on aina, että tarkistaa missä kunnossa osa on).


5. Sitten otetaan neulan takana oleva ruuvi ja juosi pois.


6. Tämän jälkeen vedetään neula varovasti pois ruiskun sisältä.


7. Irroitetaan ainesuutin. (Tätäkin osaa kannattaa tarkastella, että se on kunnossa).


8. Nyt kun ruisku on osissa niin on aika laittaa osat likoamaan hetkeksi tinneriin.

9. Sen jälkeen osat puhdistetaan/kuivataan sekä itse ruisku puhdistetaan ulkopuolelta.


Tässä kuvassa pestään ruiskun sisäosaa rassilla.

10. Tämän jälkeen osat laitetaan käänteisessä järkestyksessä ruiskuun jonka jälkeen kannattaa laskea paineilmaa ruiskun lävitse ja tarkastaa, että ruisku on ookoo!

Valmis!

Elikkäs ruiskun pesu on tärkein osuus ruiskua huollettaessa!

maanantai 24. syyskuuta 2012

Etätehtävä, mitä voit kertoa julkisesti?

Tehtävänä on kirjottaa blogiin mitä voin kertoa työpaikastani/koulustani julkisesti.

Voin kertoa julkisesti:

- Mitä työpaikan/koulun tehtäviin kuuluu,
- Minkälaista siellä on (suositeltavaa kylläkin kertoa positiivisia asioita kuin negatiivisia, asiasta riippuen).
- Viihdynkö,
- Päivän pituuksista ja
- Mitä itse teen yms.

Mitä en suositella kirjottaa julkisesti:

- Työpaikan yksityisiä asioita,
- Ei mitään mikä voi loukata jotakuta tai satuttaa.

Aina kannattaa miettiä, että onko teksti sen mukainen, että sen uskaltaisi näyttää jopa omalle mummolle
(riippuen mummosta)...

Muista myös, että netistä ei lähde örvellys jutut poies vaan ne voi levitä ympäriinsä ja joskus jopa oma pomo voikin löytää kyseisen asian ja voikin käydä niin, että työpaikkaa ei tule tai työpaikka lähtee kokonaan.

Miettikää mitä kirjoitatte nettiin!

lauantai 22. syyskuuta 2012

Taulu

Alotettiin Mennin kanssa sellasta metalli taulua. Tässä vähän mitä tällä viikolla saatiin aikaiseksi.

Maanantai 17.09.2012

Toimintasuunnitelma:

1. Hakataan vasaralla tauluun lommot.
2. Putsataan taulu vedellä.
3. Hiotaan taulu P120:sellä.
4. Putsataan taulu rasvanpoistoaineella.
5. Tehdään kitti ja kitataan lommot.
6. Hiotaan kitit P120:sellä.
7. Putsataan taulua pölystä.
8. Jos lommoja tuntuu vielä hoimisenkin jälkeen niin lommot pitää kitata uudelleen.
(niinkuin meille kävi).
9. Hiotaan kitti pois P120:sellä ja P180:sellä.
10. Putsataan taulua.
11. Kitataan lommot uudelleen, jos niitä edelleen vielä jossain tuntuu.
(niinku meille kävi).
12. Hiotaan kitti poies P180:sellä.
13. Putsataan taulua.
14. Hiotaan P240:sellä.
15. Putsataan uudelleen.
16. Maalin teko ja pohjamaalaus.
17. Vesihiotaan P1000:sella jonka jälkeen putsataan taulu tahmaliinalla ja rasvanpoistoaineella.
18. Maalin teko ja pintamaalaus.
19. Pinstraippaus.

Tuolta siis näytti meidän toimintasuunnitelma kun kaikki työt oli saatu tehtyä loppuun.
Maanantaina tehty suunnitelma oli paljon lyhkäsempi kuin tämä nykyinen, mutta kun kaikki ei menny putkeen niin suunnitelma muuttui samalla.

Maanantaina saimme aikaseksi lommot ja saatiin jopa puolilleen hiottua tuota taulua.
Meillä toimi tuutorina Jiri. (:


Tässä on kuva tauluun hakatuista lommoista ja toki itse taulusta mitä käsittelemme.

Tiistaina 18.09.2012

Hiottiin taulu loppuun P120:sellä ja hionnan jälkeen putsattiin taulu rasvanpoistoaineella. Kun taulu oli putsattu ruvimme kittaamaan nuo lommot mitä kuvassa näkee nii kitillä. Tämän jälkeen aloimme hiomaan kitit P120:sellä jonka jälkeen putsasimme taulua pölystä. Kävi kuitenkin niin, että lommot tuntuivat vielä hionnan jälkeen joten jouduimme kittaamaan taulu uudelleen isommalta alueelta. Kittauksen jälkeen tuutorimme Niki suositteli, että jätämme kitin kuivumaan seuraavaa päivää varten. Niki toimi tuutorina tiistaina ja keskiviikkona. Kiitos Nikille (:


Tässä on kuva vielä siittä kitatusta työstä.


Siinä näkyy vähän kittaustarvikkeita.

Keskiviikko 19.09.2012

Pääsiin hiomaan kittiä poies. Hiottiin se P120:sellä ja P180:sellä käyttäen hiomatukia. Putsattiin taulu ja kokeiltiin tuntuuko lommoja. Nooh lommot tuntuivat ja rupesimme taas kittaamaan. Hiottiin kitit poies P180:sellä. Putsattiin jälleen taulu, lommoja ei hirveemmin enään tuntunut joten päästiin hiomaan koko levy P.240:sellä jonka jälkeen maalin teko puuhiin. Käytettiin valkoista hinkkaväriä. Sit vaan kammioon ruiskuttamaan pohjamaali jonka jälkeen päästiin kotio ja homma jäi odottamaan huomiseen. (:


Menni iloisena aloittamaan pohjamaalin toista kerrosta.


Menni ahkerasti työntouhussa. (:


Tarkastelua onko pohjamaali hyvä.

Torstai 20.09.2012

Päästiin pohjamaalia hiomaan vesihionnalla tasaiseksi. Hiottiin P1000:sella. Kun saimme hiottua putsasimme taulua vielä vesipitoisella rasvanpoistoaineella. Tämän jälkeen päästiin sekoittamaan pintamaalia. Maalina meillä oli punainen helmiäinen ja vihreä helmiäinen. Sekoitettiin ne keskenään ja laitettiin ohennetta sekaan. Sit vaan maalaamaan. Sillävälillä kun taulua oli kammiossa kuivumassa joku oli kävellyt taulun ohi ja saanut aikaseksi "naarmuja".


Tässä kuva missä nähdään nuo "naarmut" jotka ovat tulleet märkään maalipintaan.

Eikun odottamaan vaan, et maali kuivuu ja päästään hiomaan nuo sotkut poies.
Tehtiin uus maali toisesta punaisesta helmiäis väristä. Hiottiin taulu ja sit uus pintamaali päälle. Nooh ei tuo punainen väri sitten riittänyt nii piti jälleen tehdä uus maali. Tää määli sitte riitti ja saatiin levy näyttää siltä, et se oli valmis seuraavaan työvaiheeseen. Jee!


Ensin sivut. (Ekan pintamaalin maalaus).


Sitten päältä. (Ekaa pintamaalia).


Toista pintamaalin maalausta. Tässähän kävikin niin, et ei maali riittänyt!


Vielä kerran uusiksi pintamaali, VALMIS!

Perjantai 21.09.2012

Päästiin vihdoin ja viimein tekemään loppusilaus työhän. Eli siis pinstraippaustyötä. Siinä sitten menikin koko perjantai päivä.

Tässä vähän kuvia:


Ahkerasti se Menni hahmottelee. (:


Työntouhussa!


Näin se sujuu! :)


VALMIS! Kyllä ollaan tyytyväisiä lopputulokseen :)
Maanantaina on kyllä luultavammin lakkaus ja sit se on siinä!

maanantai 17. syyskuuta 2012

Blogi

Saatiin kotitehtäväksi kertoa omia ongelmia blogin käytöstä.
Eli siis mikä on hankalaa/vaikeeta.

Itselleni hankaluuksia tuottaa blogin ulkoasun tekeminen, muokkaus yms.
Muuta ongelmaa/hankaluutta en ole vielä huomannut blogin käytössä. Yleensä saan kyllä avun kavereilta jos jokin asia on haastava/hankala.


sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Etätehtävä

Perjantai 14.09.2012

Saimme tehtäväksi miettiä miten jatkaa Vania siittä mihin se viimeksi on jäänyt.
Ajattelin jotain tälläistä.

1. Irrottaisin autosta kaiken mahdollisen mikä lähtee irti,
mm. puskurit, konepelti, ovet.

2. Tämän jälkeen Vani lähtisi koripuolelle missä ruoste kohdat korjataan.

3. Korin viimeistely ennen maalausta. (Mahdolliset paikkaukset esim: kitillä, joka hiotaan kuivumisen jälkeen).

4. Kun kori on viimeistelty, autoon ruiskutetaan ruosteenestomaalia jota käytetään tässä tapauksessa pohjamaalina. Tämän jälkeen kuivunut pohjamaali hiotaan tasaiseksi.

5. Seuraavaksi hiotaan vesihionnalla. Ota myös sopiva hiomatuki.
Ensin hiotaan P800:lla ja tämän jälkeen koko alue P1000 tai harmaalla hiontahuovalla 3M.

6. Auto suojataan.
Suojataan ne kohdat joita ei haluta maalata tai mihin ei haluta maalia menevän.

7. Sitten ruiskutetaan pintamaali ja annetaan tämän vaikuttaa!

8. Seuraavaksi ajoneuvolle kuuluva sävy.

9. Jos ajoneuvoon on suunniteltu erikoismaalaus niin nyt olisi sen aika.

10. Toteutetaan auton sisusta (verhoilu yms).

11. Tämän jälkeen auto kiillotetaan jonka jälkeen se on VALMIS!

Ps. Tein yhteistyötä Mennin kanssa. Sisältö voi ja onkin aika samanlainen siittä syystä.

Autonpesu +imurointi

14.09.2012
Saatiin tehtäväksi pestä Hellun auto ja imuroida se.

Ensimmäiseksi otimme autosta kaikki ylimääräiset tavarat poies mm. matot jonka jälkeen rupesimme Mennin kanssa imuroimaan autoa. Imuroinnin jälkeen pistimme ovet kiinni ja nostimme pyyhkimet ylöspäin pesua varten.

Käsipesua varten tarvitaan: ämpäri, sieni, pesuainetta, vesiletku ja sellainen "muovilasta" jolla kuivataan auto pesun jälkeen.

Ensiksi Laura pesi vesiletkulla auton jonka jälkeen teimme ämpäriin pesuveden johon laitoimme auton pesuun  sopivaa pesuainetta. Tämän jälkeen Emmi, Menni ja minä rupesimme pesemään autoa sienillä.
Laura huuhteli vesiletkulla autoa kokoajan ettei pesuaine jämähtäisi kiinni autoon.
Pesun jälkeen kuivasimme auton "muivilastalla" jonka jälkeen odotimme, että auto kuivuisi ja näkisimme lopputuloksen. Lopputulos oli opettajan mielestä erittäin hyvin onnistunut ja tämän mielestä olimme tyttöjen kanssa ennenkin pesseet autoja. (:



maanantai 10. syyskuuta 2012

Projekti GMC Vandura

10.09.2012
Tänään pääsimme aloittamaan Vanduraa.




- Jokaiselle annettiin oma paikka. Itse sain toisen takaovista.



- Seuraavaksi putsasimme Vanduran rasvanpoistoaineella.

-  Hiottiin niin, että maalipinta kului ja saimme näkyviin metallipintaa.



- Hionnassa käytettiin tukia ja P80:stä paperia. Hiottiin käsin sekä hiomakoneilla, miten nyt koneita riitti.
Muuta emme kerenny tekee.

11.09.2012
Jatkoimme hiomista käsin sekä koneilla.

12.09.2012
Tänään osa jatkoi hiontaa ja osa aloitti Vanduran sisäosan purkua.
Kuuluin itse porukkaan, joka purki Vania sisältäpäin.
Eli otimme aluksi kaikki ylimääräiset roskat ja tavarat ulos Vanista.
Tässä on vähän koostetta mitä autosta löytyi.

- Erilaisia pulloja laidasta laitaan,
- hiiri ja sen papanoita (kakkaa),
- kottikärryn pyörä,
- bensaa,
- lasten kenkä,
- sukka,
- muovipusseja,
- tulpanhattu ja
- paljon ylimääräistä roskaa kuten esimerkiksi tyhjiä tupakka askeja yms.

Kun kaikki tämä oli saatu ulos autosta aloitimme imurilla pientä siistintää, jonka jälkeen ruvimme ottamaan ihan rajulla voimalla auton sisältä kaikkea mahdollista poies.
Ensiksi lähti Vanista kaijuttimet ja vahvari jotka olivat kiinni "väliseinässä". Tämän jälkeen lähti koko väliseinä poies.

Tässä on kuva itse "väliseinästä". Noissa reijissä oli kiinni nämä kaijuttimet.



Siinä me Sannan kanssa ruuveja irroitellaan, että saadaan se paremmin poies siittä.
Ei se seinä siittä lähtenyt joten otimme seinän takaa poies sellaisen säilytystilan/laatikon, joka oli puuta.


Siinä pikkunen kuva tästä säilytystilasta.
Kun tämä oli saatu irroitettua niin oli väliseinän aika lähteä. Sehän lähti kun vähän voimaa käytti. Potkittiin sitä tyttöjen kanssa niin, että seinä oli kumossa.


Tässä mä nyt koitan sitä kaatunutta seinää saada poies Vanista.

Lattian aika. Ensiksi revittiin kokolattiamatto pois ja sen jälkeen vaneerilevy jonka alla oli tätä mattoa.
Maton kanssa sai käyttää raakaa voimaa, että sen irti sai, vaneerilevyn kanssa oli ihan helppoa sillä levy oli aivan mätä ja homeinen.


Kuten huomaat siinä Sanna repii mattoa ihan huolella.


Näin lähti vaneerilevykin.

Sen jälkeen aloimme repiä muovi seiniä irti. Kattokin siinä lähti ja huopaa,villaa sai repiä, joka nurkasta pois.
Viimeisempänä, mutta ei vähäisempänä lähti ikkunat.
Tässä vähän kuvia:




 Tässä on vielä lista niistä kaikista asioista mitä Vanista on irti saatu:

- Takapenkki,
- puusta tehty säilytystila,
- spottilamput, valot,
- apukuskin penkki,
- kokolattiamatto, joka peitti vaneerin
- itse vaneeri,
- huovat, villat,
- muovit seinistä,
- "väliseinä" (vaneerilevyä),
- musikkilaitteet (kaijuttimet,vahvari),
- pöydän kiinnikkeet ja
- ikkunat yms.

29.10.2012

Päästiin tyttöjen kanssa hiomaan Vanduraa pitkästä aikaan. Työnä oli hioo koneiden avulla Vanduran sisäpuolen maaleja poies.







Saimme sen näyttämään sen verran hyvältä, että se kelpasi Jarille :)