sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kypärän tuunausta

Meillä Mennin kans rupes hommat loppumaan niin ajattelin tuua isäni ehdotuksena mopon kypärän kouluun.
Sitä ei tarvinu enää tuua takas kotiin joten saimme Mennin kanssa vapaatkädet siihen hommaan.

Torstaina (04.10.2012) tuunaus sitten alkoi.

Ensiksi otimme kypärän sisustan poies, mikä oli vähän hankala homma, mutta onneksi loppujenlopuks Toni sai sen irti sieltä. Tämän jälkeen aloimme irrottamaan kypärästä kaikki tarrat poies jotta hiominen olisi helpompaa ja pintasta tulisi nätimpi.




Tarrat kun oli saatu irroitettua niin aloimme hiomaan P600:sella ja lopuks vielä koko kypärä karkunkielellä, jotta pinta tasaantuis.



Kun saatiin hiottua ruvettiin sekoittamaan kittiä. koska haluttiin peittää mahdolliset lommot sun muut
kypärästä. Vedettiin kittiä ihan reilusti kypärän etuosasta takaosaan.




Kun kitti oli kuivunut rupesimme ihomaan kittiä P180:sellä käyttäen hiomatukea. Kun saimme kitin tuntumaan hyvältä niin kävimme vielä kypärän harmaalla karkunkiellä jonka jälkeen putsasimme kypärän rasvanpoistoaineella.


Tämän jälkeen pääsimme Sampon ja Mennin kans sekoittamaan hinkkaväriä. Sampo oli mukana maalaus operaatiossa, sillä hän maalas samalla värillä omat näppäimistönsä. Hinkkavärinä meillä oli vaalean harmaa.
Eikun kammioon maalaaman. Ensiks maalattiin sellainen harso vaan siihen päälle, annettiin sen kuivua 5minuuttia jonka jälkeen mentiin vetämään toinen kerros.



Harson kuvat, eli ekan maalaus kerran kuvat.



Tässä Menni maalaa toista kerrosta.

Kun kypärä oli kuivunut päästiin vesihioo P1000:sella.



Tämän jälkeen aloimme Mennin kanssa suunnittelee millaisen pintavärin kypärään tekisimme. Päätettiin, että tehtäis helmiäisväreistä. Otettiin kaikistä punasävysistä helmiäisväreistä vähäsen ja katsottais mitä siitä sitten syntyisi. Maalin teon jälkeen menimme sitten kammioon maalaamaan ja näkemään millainen siittä sitten tulisi.



Eka kerros!



Toisen kerroksen lopputulos. Täs muuten näkee hyvin jo sen värinkin, nätti tuli (:

Nyt kypärän pittää kuivua. Suunniteltiin kylläkin siihen Mennin kans sellaine hellokitty pääkallo joka tulis tonne "takaraivon" kohdalle. Nyt vaa odotellaan, et päästään vielä jonain päivänä tekemään kypärä valmiiksi.
Sillä ensviikolla ei ole enää erikoismaalausta vaan alkaa ihan uudet kuviot! 

Maanantai 08.10.2012

Saatiin poikkeuksellisesti jatkaa kypärän tuunausta.
Noh, ensiksi hahmottelin kypärään lyijykynällä ääriviivat, jotta se helpottais sitä vaihetta kun aletaan pinstraippausta tekemään.


Tässä kuvassa Menni suunnitteli etuosaan teksitiä jossa olisi lukenut "lady", mutta emme toteuttaneet tätä suunnitelmaa.


Siinä olen tehnyt harmaalla pinstraippaus värillä pääkallon uloimmille reunoille maalaukset.

 
Täs on sitten tullu jo vaihdettua väri vihreeseen ja saatu tällästä aikaan.


Tässä sit on lopputulos mitä sainkaan aikaan!
VALMIS

Ps. taitaa siittä vielä lakkaus puuttua(jos puuttuu?). Näin jos on niin kyllä me se hoidetaan pois alta siinä missä kaikki muukin! (:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti